Tietoa minusta

Olen Jaana Ketola Pälkäneeltä. Olen liikunnan alan koulutuksiltani Personal Trainer ja  Pilates -ohjaaja. Päätyökseni olen pitkään tehnyt ammatillisen erityisopettajan työtä ja ensimmäiseltä koulutukseltani olen myös mielenterveyshoitaja. Olen koko aikuisikäni ohjannut liikuntaryhmiä sivutyönäni, mutta nyt olen pikkuhiljaa siirtynyt yhä enemmän liikunnanohjauksen pariin ja siitä on tullut yhä vahvemmin toinen työni. Aloitin myös keväällä -24 ratkaisukeskeisen valmentajan opinnot ja sitä toimintaa tulee pikkuhiljaa liikunnan rinnalle. 

Olen ohjannut useamman vuoden ajan kehonhuoltotunteja sekä Pilatesta Pälkäneen alueella.  Myös kuntosaliohjausten ja -suunnitelmien tekeminen on minulle mieluisaa.

Oman ylirasitustilani kautta, jonka koin muutama vuosi sitten, yhä enemmän tavoitteekseni tuli itseni kuunteleminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Jouduin paljon miettimään, miten pääsen liikkeelle ja voimiini, kun motivaatio ja jaksaminen olivat kadoksissa. Tämä kokemus on valottanut ja auttanut ammatillisesti ymmärtämään niitä haasteita, mitä monilla voi olla liikunnan ja terveellisen elämän aloittamisen kanssa.

Itse tykkään monipuolisesta liikkumisesta ja mielelläni kokeilen uusia juttuja. Salibandy, nykyään ihan hötsämielessä, on ikisuosikkini. Lihaskuntoharjoittelua teen salilla tai kotona, kun sopivasti on aikaa ja voimia. Metsässä liikkuminen ja kävelylenkit ovat rauhoittavia ja arkea tasapainottavia. Onni on myös saada tehdä sellaista työtä, mikä tuo kivuttoman kehon lisäksi hyvän ja rauhallisen olon. Kehonhuolto ja Pilates ovat ehdottomia selän hyvinvoinnin kannalta.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu monista osa-alueista, liikunnan lisäksi olen nyt onnekseni saamassa välineitä vahvemmin myös mielen hyvinvointiin. 

© 2020 Jaksava Keho - Jaana Ketola
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!